Näyttely
Euroopan parlamentti on koko historiansa ajan puolustanut ja edistänyt voimakkaasti ihmisoikeuksia. Se oli aiemmin tehnyt asiasta lukuisia poliittisia aloitteita ja pyrkinyt siihen, että Euroopan yhteisö hyväksyy Euroopan ihmisoikeussopimuksen. Parlamentti halusi, että huomioon otetaan yhteisön jäsenmaiden kansalaisten kaikki kansalaisoikeudet sekä poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet.
Parlamentti oli vuodesta 1975 lähtien pitänyt valitettavana sitä, ettei ihmisoikeuksia mainita Euroopan yhteisön perustamissopimuksissa, jotka ovat luonteeltaan pääasiassa taloudellisia. Se hyväksyi tällöin päätöslauselman, jossa se piti erittäin tärkeänä, että tulevalla Euroopan unionilla on oma perusoikeuskirjansa. Euroopan parlamentin jäsenten mielestä näin vahvistettaisiin yhtenäisen Euroopan rakentamisen poliittinen päämäärä. Parlamentti saavutti tavoitteensa kaksi vuotta myöhemmin, kun Euroopan parlamentin puhemies sekä Euroopan neuvoston ja komission puheenjohtajat allekirjoittivat Luxemburgissa julistuksen, jossa ne sitoutuivat yhdessä ja toimielintensä nimissä kunnioittamaan ihmisoikeuksia.
Vuonna 1984 parlamentti hyväksyi suurella enemmistöllä luonnoksen Euroopan unionia koskevasta sopimuksesta (Spinellin suunnitelma). Siinä määrätään, että unionin on hyväksyttävä julistus perusoikeuksista viiden vuoden kuluessa. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin oli useaan otteeseen parlamentin tukena, sillä sen oikeuskäytännön mukaan ihmisoikeuksien suojelu on varmistettava yhteisön oikeudessa.
Euroopan yhtenäisasiakirja tuli voimaan 1. heinäkuuta 1987. Siinä muistutetaan jäsenmaiden velvollisuudesta edistää yhdessä demokratiaa perusoikeuksien pohjalta. Näitä perusoikeuksia ovat muun muassa vapaus, tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Euroopan parlamentti halusi kuitenkin mennä tätäkin pidemmälle, koska se oli vakuuttunut siitä, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen oli yhteisön legitimiteetin ehdoton edellytys. Niinpä se hyväksyi 12. huhtikuuta 1989 julistuksen perusoikeuksista ja -vapauksista ja kehotti kansalaisia tukemaan sitä aktiivisesti. Parlamentin puolustamiin perusoikeuksiin lisättiin tuolloin ympäristönsuojelu ja joitakin uusia sosiaalisia oikeuksia (oikeus sosiaaliseen suojeluun, oikeus koulutukseen, kuluttajansuoja jne.). Teksti oli suuri edistysaskel, ja sitä täsmennettiin myöhemmin Maastrichtin ja Amsterdamin sopimuksissa. Siitä huolimatta parlamentin jäsenten odotukset täyttyivät vasta 1990-luvun lopulla.